keskiviikko 11. lokakuuta 2017

Syvissä vesissä (ransk. Eaux profondes) - vuonna 1981 ensi-iltansa saanut Michel Devillen ohjaama ranskalainen psykologinen jännityselokuva, jonka pääosissa ovat Isabelle Huppert ja Jean-Louis Trintignant. Syvissä vesissä perustuu Patricia Highsmithin romaaniin Syvissä vesissä (engl. Deep Water, 1957), jonka pohjalta Michel Deville, Florence Delay ja Christopher Frank sovittivat elokuvan käsikirjoituksen. Elokuvan tuottajana oli Denis Mermet.

Olen tässä viime päivinä hokenut päässäni mantraa: "TästätuleehyväviikkoTästätuleehyväviikkoTästätuleehyväviikko"

En suostu uskomaan, että tämän enempää mun on määrä kantaa vittumaisia uutisia tai asioita, vaan nyt on ainakin tämän vuoden kiintiö täysi. Fully booked.

Olen kovasti yrittänyt fiilistellä muiden hyviä, kivoja uutisia ja tsempata. Jaksaa nousta aamuisin ylös sängystä. Hoitaa lapset ja eläimet ja käydä töissä. Hokea tuota mantraa, tästä TULEE hyvä viikko. Kuunnella mun mielestä hupsuja parisuhdeongelmia, lapsiongelmia, työongelmia, koska kaikilla meillä on ne omat ongelmat, jotka on meille itsellemme isoja. Ei mulla eikä kellään muullakaan oo oikeutta todeta kenenkään toisen ongelmasta, että voi pliis, älä jaksa. No ok, ehkä joskus syyllistyn siihen lasten kanssa. (pitääkin tsempata siinäkin, ties mitä traumoja raukat saavat).

On kuitenkin hetkiä, jolloin pessimisti-Karoliina...tai ei, ei pessimisti. Tää henkilö on jopa pessimistin alapuolella. Kutsuttakoon sitä Karoliinaksi, jonka toinen jalka on jo luovuttamassa kokonaan. No joka tapauksessa se Karoliina astuu sillä yhdellä jalalla mun elämään. Se Karoliina mietti ihan tosissaan, että nyt sille riittää. Nyt se haluaa eron, koska kuka siitä nyt tykkäis oikeasti. Se vois lapsetkin kokonaan antaa Aviomiehen kasvatettavaksi. Paremmin ne pärjää ilman Karoliina, koska se ite vois nyt muuttaa johonkin kerrostalolähiöön ja ryhtyä täyspäiväiseksi työttömäksi alkoholistiksi. Vitut kaikesta. Kyllä se mietti myös, että olis ehkä kaikista paras loppupeleissä, jos se vaikka vain häviäisi kokonaan. Se Karoliina, joka kaikkensa on yrittänyt, mutta mikä sekään ei riittänyt. Ei läheskään, ei edes puoliks. Se Karoliina tuijotti lauantaina kattoa ja halus oikeasti vain hävitä.

Onneksi se Karoliina sai kuitenkin hetken omaa aikaa, satuloi hevosensa ja ratsasti sänkipellolla kohti ääretöntä ja sen yli, ja ymmärsi, että tänäänkään ei ole maailmanloppu.
Tästä tulee vielä hyvä viikko.

Weep for yourself, my man,
You'll never be what is in your heart
Weep, little lion man,
You're not as brave as you were at the start
Rate yourself and rake yourself
Take all the courage you have left
And waste it on fixing all the problems 
that you made in your own head


But it was not your fault 
but mine
And it was your heart on the line
I really fucked it up this time
Didn't I, my dear?Didn't I, my...


Tremble for yourself, 
my man,
You know that you have seen this all before
Tremble, little lion man,
You'll never settle any of your scores
Your grace is wasted in your face,
Your boldness stands alone among the wreck
Now learn from your mother 
or else spend your days biting your own neck

But is was not your fault but mine
And it was your heart on the line
I really fucked it up this time
Didn't I, my dear?

-Munford & Sons - Little lion man


torstai 28. syyskuuta 2017

Tunne -Jonkin tuntemuksen kuten mielihyvän tai mielipahan sävyttämä tietoinen elämys. Universaaleja tunteita ovat esimerkiksi pelko, inho ja rakkaus. Tunteet ohjaavat ihmisen toimintaa motiivien, tavoitteiden ja tiedonkäsittelyn ohella. Tunteet edistävät ihmisen sopeutumista ympäristöön, kuten sosiaalisiin - tai uhkaaviin tilanteisiin.

Kirjojen lukeminen on mun mielestä ihanaa. Ja nimenomaan kirjojen. En ymmärrä sovelluksia älylaitteille, kun se kirjan tuoksu ja sivujen kääntely on just se juttu. Eikä se, että vaan pyyhkäsee näyttöä oikealle tai vasemmalle, ylös tai alas. Eilen kuitenkin halusin heti lukea (koska töissä oli tylsää, enkä keksinyt enää mitään tekemistä) Sä maksat -kirjan, ja törmäsin BookBeat-sovellukseen. Sieltä sain kirjan siis samantien luottavaksi ja vieläpä ilmaiseksi, koska sovelluksessa oli ainakin vielä eilen mahdollisuus kokeilla sitä maksutta kaksi viikkoa. Kirjan voit lukee, jos sua mm. kiinnostaa parikymppisten graffiteja dusaavien poikien elämä.

Pointti ei kuitenkaan ollut mainostaa kirjaa eikä sovellusta (ja edelleen mun mielestä ihan paperiversio on parempi), VAAN BookBeatissa törmäsin myös kirjaan Tunne lukkosi. Mua aina vähän hymyilyttää tuollaiset itsehoito-oppaat, oli sitten kyse sielun tai ruumiin elämästä, mutta kuuntelinpa nyt kuitenkin viihteen vuoksi tuosta kirjasta alkupätkän matkalla töihin. Alkupätkän innoittamana tein tuolta Tunne lukkosi- sivun kautta myös testin ja löysin sieltä vähän itseäni:

"Sinulle on tärkeää, että kaikki ihmiset pitävät sinusta, jopa ventovieraat. Pyrit olemaan muille mieliksi. Vaikka et pitäisi jostain henkilöstä, haluat kuitenkin että hän pitää sinusta...Ryhmässä yrität kovasti kuulua joukkoon ja saatat muuntautua sen mukaan, miten odotat muiden haluavan sinulta. Toivot että sinusta pidettäisiin, ja pyrit välttämään ristiriitoja tai toisten loukkaamista."

"Saatat verrata itseäsi muihin ja pitää itseäsi epäonnistuneena, huonompana tai lahjattomampana kuin toiset. Ajattelet että toiset ovat menestyneet paremmin, etkä anna arvoa omille saavutuksillesi - aina löytyy joku joka on menestynyt tai pärjännyt paremmin...Saatat yrittää kompensoida epäonnistumisen tunnetta vaatimalla itseltäsi hyviä suorituksia ja virheettömyyttä. Ajan myötä usko omaan itseen heikkenee ja epäonnistumisen tunnelukko voimistuu jokaisen epäonnistumiseksi koetun tilanteen myötä."

"Sinusta tuntuu että sinun pitää olla mieliksi läheisillesi, ystävillesi, työkavereillesi, jopa ventovieraille. Et halua olla hankala vaan kiltti ja mukava, niinpä myönnyt helposti asioihin jotka eivät tunnu sinusta erityisen tärkeiltä. Sinun voi olla vaikea pitää puoliasi niin pienissä kuin isoissa asioissa. Antaudut enemmän tai vähemmän toisten kontrolloitavaksi, koska haluat välttää ikävän seuraamuksen...Piilotat tunteitasi, varsinkin vihan tunnetta, mikä saa sinut välttelemään konflikteja. Vihan tukahduttaminen johtaa sen patoutumiseen, joka yleensä purkautuu joko passiivisena vihan ilmaisuna kuten pienimuotoisena kostamisena, juoruamisena, viivästelynä, kiukutteluna tai yllättävinä agressiivisina kiukunpurkauksina. Viha voi synnyttää myös halua kapinoida ja uhmata tahoja, jotka koet auktoriteetiksi (esim. esimiehet, viranomaiset, puoliso). Ihmissuhteissasi toiset ovat yleensä niskan päällä. Sinua saattavat kiehtoa ihmiset, jotka ovat hallitsevia ja määräileviä, jotka sanovat miten sinun kuuluu toimia, käyttäytyä tai tuntea."

"Olet vaativa itseäsi kohtaan, vaikka luultavasti itse pidät vaativuuttasi ihan kohtuullisena. Sinusta tuntuu, että koko ajan on tehtävä jotain, saatava aikaan tai pidettävä asiat ja tavarat järjestyksessä. Et voi olla tyytyväinen itseesi jos et täytä vaatimuksiasi - siksi tuntuu ettei mikään koskaan riitä, aina on jotain tavoittelemisen arvoista. Riittämättömyyden, epäonnistumisen, huonommuuden ja häpeän tunteet vaanivat ja iskevät ellet yllä koviin vaatimuksiisi. Ponnistelet välttääksesi näitä ikäviä tunteita ja se aiheuttaa sinulle ahdistusta ja stressiä. ..Sinun on vaikea rentoutua ja vain nauttia elämästä. Saatat olla enimmäkseen turhautunut ja ärtynyt itseesi ja toisiin. Elämä on suorittamista, ja uskot että se joskus tuo sinulle palkinnon - vapauden tai täydellisyyden. Loppujen lopuksi saavutukset kuitenkin tuntuvat tyhjiltä ja hamuat seuraavia tehtäviä ja haasteita. Jos päätät menestyä jossain, luultavasti menestyt siinä - osaamatta kuitenkaan pysähtyä nauttimaan menestyksestä. Ehkä lyöt laimin ystäviäsi tai läheisiäsi - koska et ehdi rentoutua ja antaa toisille aikaasi."

"Olet impulsiivinen, annat mielijohteiden ohjata elämääsi. Sinun on vaikea keskittyä mihinkään pitkäksi aikaa, koska mieleesi tulee toimintayllykkeitä ja haluaisit tehdä jotain muuta. Sinun on vaikea hallita omia halujasi, tunteitasi ja mielen yllykkeitä...Aloitat hankkeita hetken mielijohteesta, mutta hankkeet jäävät usein puolitiehen, ja niitä useita menossa yhtä aikaa. "

"Olet pessimisti, ja kiinnität huomiota enemmän elämäsi kielteisiin kuin positiivisiin asioihin. Olet kova huolehtimaan ja murehdit tulevia tapahtumia tai tilanteita. Jos asiat tuntuvat menevän hyvin, se vaikuttaa vain väliaikaiselta. Jos jotain hyvää tapahtuu. odotat että jotain pahaa on tapahtumassa seuraavaksi."

"Olet oppinut huomioimaan toisten tarpeita herkästi ja niinpä omat tarpeesi jäävät helposti sivuun. Jos asetat omat tarpeesi etusijalle, tunnet todennäköisesti syyllisyyden tunteita. Uhraudut, jotta et joutusi kokemaan syyllisyyttä siitä, että et ole huomioinut riittävästi toisia. Uhraudut omasta tahdostasi, et toisten vaatimuksesta, koska muiden tarpeet yksinkertaisesti ylittävät omas"

" Ehkä tunnet itsesi erilaiseksi, muita huonommaksi keskustelijaksi ja siksi ulkopuoliseksi. Uusien ihmisten kanssa tunnet olosi epämukavaksi ja hermostuneeksi etkä oikein tiedä mitä sanoisit. Saatat arkailla huomion kohteena olemista ja jännittää esiintymistä. Ahdistuneena mietit mitä muut ajattelevat sinusta. Hermostuneena et kykene käyttämään sosiaalisia taitojasi vaan menetät varmuutesi ja vetäydyt.... Läheisissä suhteissa tunnet olosi varmemmaksi ja levollisemmaksi - voit olla enemmän oma itsesi."

Tokihan näistä testeistä aina löytää sen vähän itseään, oli kyse sitten reginan (onko reginaa edes enää olemassa) parisuhdetestistä tai sitten jonkin "oppineen" tekemästä. (Tosin neuvolan alkoholinkäyttötestiin en usko, sen mukaan oon vissii rapajuoppo. Enkä edes vastannut rehellisesti.)
Olihan toi nyt kuitenkin aika mielenkiintoista. Taidan kuunnella kirjaa vielä vähän lisää työmatkojeni ratoksi.

"And if I asked you to name all the things you love, how long would it take for you to name yourself?" 

torstai 14. syyskuuta 2017

Yksinäisyys -Ihmisen tilanne, johon ensisijaisesti kuuluu subjektiivisesti koettu eristäytyneisyys. Myös vieraantuneisuus, anomia sosiologisesti tarkasteltuna ja separaatioangsti (eroahdistus) ovat yksinäisyyttä. Tunnetilana yksinäisyys on positiivista vapaaehtoista tai negatiivista erossaolon kärsimistä. Yksinäisyyttä ei tule sekoittaa yksin olemiseen tai yksin asumiseen.

En ole kauhean lapsirakas. Kummastelin ennen omaa lisääntymistäni sitä, kun joku toi vauvaansa syliini ja vihjaili vauvakuumeella. En oikein tiennyt, mitä sille vauvalle edes pitäisi tehdä, kun se sylissä on. Mitä jos se itkee? Tai jos mä tiputan sen? Oli iso pattitilanne, kun omat lapset olivat vauvoja, enkä vaan voinut enää lykätä niitä sylistä pois niiden omalle Äidille, kun se oma Äiti olinkin minä itse.

Vieraiden lapsien kanssa olen tosi huono seurustelemaan, en vaan osaa keskustella niiden kanssa. Joskus muinoin Aviomiehen siskon lapsi oli meillä hoidossa, poikaparka itki koko sen ajan, kun hän meillä oli. Lopulta keksin tökätä lapsen meidän nyt jo edesmenneen terrierin eteen ja itku loppui vasta silloin. Sen jälkeen Aviomies on hoitanut meillä noi lastenvahtikeikat, mä vain en osaa.

Mulla on ehkä lasten kanssa ihan sama kuin muidenkin ihmisten -joidenkin kanssa tulen tosi hyvin toimeen, toisten kanssa en sitten millään. Ihan hyvä, että omat lapset kuuluu tuohon ensimmäiseen kategoriaan. Kotiäitinä olisin huono. En jaksa käydä leikkikentillä (ei sillä, että Myrskylässä kauheasti kai sellaisia onkaan) enkä perhekerhoissa (kerran yritin, siihen se jäi). En jaksa askarrella, paukutella kattilankansia tai leipoa. Vauvan kanssa oli helpompaa, kun se ei sinänsä vaatinut muuta virikettä kuin tissit ja hyvät unet sekä kuivan vaipan. Taapero on jo vaikeempi tapaus, kun tuo tuppaa haluamaan asioita.

Koska olen mitä olen, olen tosi kiitollinen, että Einolla on mahdollisuus käydä perhepäivähoitajalla. Hoitopaikka on sijainniltaan turvallinen, siellä on paljon virikkeitä ja muutama saman ikäinen kaverikin. Einon hoitaja on aivan ihana ja jaksaa viedä lapsia kerhoon sekä retkille ja touhuta heidän kanssaan. Joustoa löytyy, kun meillä on Aviomiehen kanssa molemmilla vuorotyö eikä kertaakaan ole tullut aikataulujen kanssa ongelmia. Yhteen aikaan, kun vein Einon hoitoon, Eino sanoi aina hoitopaikan pihalla: "Kotona ollaan!"

Viime aikoina mulla on ollut paljon iltavuoroja enkä näe lapsia kuin aamuisin. Kaksoset saatan nähdä vielä vilaukselta illalla, kun tulen töistä kotiin, mutta Eino on silloin jo nukkumassa. Iltavuorot on siitä hyvä asia, ettei Einon tarvitse aamulla herätä aikaisin eikä aamulla ole kiire mihinkään. Eino jää ihan mielellään hoitoon, mutta minä. Mulla on viime aikoina ollut yhä useammin pala kurkussa enkä millään malttais päästää Einosta irti. Voisin vain jäädä lasten kanssa löhöilemään sohvalle ja sanoa: lintsataan tänään, tehdään jotain kivaa, lähdetään vaikka matkalle maailman ympäri. Ei erota koskaan. Töissä tuntuu vähän kurjalta, ja vielä yksinäisemmältä tuntuu kotona hetkinä, kun lapset eivät ole täällä. Mulla on ikävä mun perhettä.

On mulla onneksi aamuvuorojakin, jolloin olen iltapäivällä kotona ja koko perhe on läsnä. Niinä hetkinä toki revin hiuksia päästä ja tungen hiustupot korviini ja yritän huutaa metelin yli, että OLKAA NYT H********* VÄLILLÄ HILJAA! Ja Eino...Einoa yritän tasaisin väliajoin kaupata naapureille, ohikulkijoille ja roskakuskille ja kuka nyt sattuu läsnä olemaankaan. On se sellainen Uhma-Eino. Ja olen mä sellainen Uhma-Äiti.

maanantai 11. syyskuuta 2017

Laatuaika -perheen tai puolison kanssa vietetty vapaa-aika

Ainakin meidän hektisessä arjessa unohtuu kovin usein perheen aikuisten kahdenkeskinen aika. Liian usein on liian väsynyt. Liian usein on liian vähän aikaa. Liian usein on liian paljon ajatuksia päässä. Liian usein keskittyy suorittamaan. Liian usein katsoo omaan napaan. Liian usein avaa sen television sen sijaan, että katselisi toista silmiin. Kysyisi siltä, että mitä kuuluu ja sanoisi, että hei, mä tykkään susta.

Lauantaina me sitten varastettiin omaa aikaa ja mentiin Aviomiehen kanssa syömään ravintola Werneriin. Otettiin molemmat Parhaista parhaat menu ja voin suositella varsinkin alkupaloista perunarieskaa, kikhernetahnaa ja limemarinoitua ahventa. Pääruokana söimme 6 viikkoa riiputettua naudan entrecotea ja paahdettua harissa-kukkakaalia. Tästä erityismaininnan kyllä saa tuo kukkakaali, oli ehkä parasta kukkakaalia ikinä. Join myös viiniä. Monta lasia viiniä.

Tässä vaiheessa meillä oli sen verran kiire, ettemme ehtineet syödä jälkiruokaa (tähän vielä huutomerkki!), ja jouduimme (tai siis saimme, mutta kun se jälkiruoka...) lähtemään klo 19:00 alkavaan näytökseen Helsingin Kaupunginteatteriin katsomaan Myrskyluodon Maijaa. Näytös oli ok, mutta olin mä ihan vähän pettynyt. En saanut musiikista minkäänlaisia väristyksiä. Lavasteet oli samoin mun mielestä kököt (varsinkin lokit, jotka oli jonkun kepukan päässä olevia valkoisia liinoja). Ja koska olin juonut monta lasia viiniä, jouduin poistumaan käymään vessassa (pissatti. Ei oksettanut, huom.) kesken kaiken. Nolotti. Maijaa näytellyt Laura Alajääski oli kuitenkin hyvä ja hänellä oli kaunis ääni, samoin mun mielestä oli hyvä suutaria näytellyt Antti Timonen. Ja kyllä mua kerran itkettikin (se oli varmaan se viini). Olen kerran aiemmin nähnyt Myrskyluodon Maijan Vaasan Kaupunginteatterissa ja silloin se oli värisyttävä kokemus. Mulla saattoi siis odotusarvot olla hirmu korkealla, mutta jos itse et oo sitä nähnyt, käy ihmeessä katsomassa!

Huolestuit kuitenkin meidän jälkiruoasta. Huoli pois! Palasimme Werneriin vielä syömään jälkiruokaa (puolukkajäätelöä, karamellia ja mantelileivosta -nam) sekä juomaan lisää viiniä. Tämän jälkeen olisin halunnut lähteä näkemään ystäviä, Aviomies omiaan. Teimme kompromissin ja..lähdimme Aviomiehen treenikämpälle näkemään hänen ystäviään. Koska mulla ei ollut tekemistä, join liikaa vodkaa sekä blaastasin Aviomiehen parhaalle ystävälle siitä, kuinka makee vaimo sillä on (sillä on oikeasti) sekä siitä, että mä olen ihan harmaa ja tylsä enkä osaa mitään. Sen jälkeen Aviomies taisi päättää, että  nyt vois ton vaimon viedä nukkumaan.

Jäätiin Helsinkiin nukkumaan. Nukuttiin ainakin kymmeneen. Aamulla oli paha olo. Käveltiin keskuspuistossa. Haettiin aamupalaa. Käytiin Ikeassa, muttei ostettu mitään (oli paha olo ja pitkä jono). Haettiin Julia tanssitunnilta. Lähdettiin kotiin. Nukuttiin. Olin onnellinenväsynytkiukkuinenjavieläkerrankuitenkinonnellinen.

Kunpa me nyt vähän aikaa edes jaksettais olla riitelemättä ja tuijoteltais enemmän toisiamme silmiin ja mietittäis, että hei, kyllä toi toinen on aika kiva.

torstai 7. syyskuuta 2017

Palaute 1. suorituksesta saatava arvio tai kommentti 2. vastareaktio tai -toiminta, tuloste

Meillä kävi töissä tässä taannoin asiakkaita. Käyhän täällä heitä toki lähes päivittäin, mutta myös silloin taannoin. Asiakkaat tulivat reilusti sulkemisajan jälkeen ja olin luvannut jäädä heitä odottelemaan. Suljemme yleensä klo 20.00, asiakkaat lupasivat tulla klo 22.00. Eivät tulleet. Kello 22.30 soitin heille, ovatko he mahdollisesti kuitenkin tulossa. Eivät vastanneet. Lupasin itselleni odottavani heitä 23.00 asti ja sen jälkeen lähteväni kotiin. Vähän tämän jälkeen he saapuivatkin.

Luulin olleeni ystävällinen sekä opastavani heitä parhaalla mahdollisella tavalla. Tervehdin jopa asiakkaan koiraa ja luulin ottaneeni kaikki huomioon. Aamulla tulin töihin klo 7.00 ja edelleen luulin olevani ystävällinen.

Tänään kuitenkin toimitusjohtajamme tuli kysymään, miten näiden asiakkaiden kanssa meni, sillä he eivät mielestään olleet saaneet minulta tarpeeksi tietoa. Kerroin, miten meni. Näin niinkuin omasta mielestäni.

Tämän jälkeen ihmettelin vielä asiaa myyntipäälliköllemme ja kävimme seuraavan keskustelun:

Karoliina: "Sain kuulla, että asiakas antoi palautetta, etten ollut kertonut heille tarpeeksi."
MP: "Siinäkö oli kaikki, mitä TJ kertoi? Kyllä palautteessa oli kuule paljon enemmänkin. Mutta ei se sinun vikasi ole, tätä ei vain ole konseptoitu."
Karoliina:"Ai siis palautetta oli minusta enemmänkin? Saisinkohan tietää, mitä, niin osaan toimia jatkossa paremmin?"
MP:"No juurihan me asiasta keskustelimme ja siinä se palaute oli."
Karoliina:"Niin, mutta jos palautetta oli tosiaan enemmänkin minusta henkilökohtaisesti, niin voisinkohan saada nähdä sen palautteen?"
MP: "Palaute tuli puhelimitse. Ei minulla ole sinulle näyttää mitään. Mutta kyse oli reippaasta alisuorituksesta. Ei se siis sinun vikasi ole. Asiakas oli todella tyytymätön toimintaan."

Sain keskustelun jälkeen kuvan, että olin itse Belsebul asiakkaan mielestä, mutta en ikinä saanut tietää, mitä tämä asiakas oli sanonut. Koska toisinaan, usein toiminta työpaikallani on hieman, paljon hämmentävää, ajattelin, ettei MP ehkä halunnut kertoa minulle koko palautteen sisältöä, koska ei ole esimieheni. Kävin sitten uudestaan kysymässä TJ:ltä, että mitä ihmettä minusta on sanottu, kun sain sellaisen kuvan, että olen lähtöisin suoraan saatanasta. Ilmeisesti en kuitenkaan ollut tehnyt mitään kauhean fataalia, asiakas itse oli ehkä tottunut toisenlaiseen palveluun sekä odottanut väsyneenä enemmän.

Nyt mulla (yhä) hieman alakuloinen olo. Tiedän, ettei kaikkia voi miellyttää eikä kaikista voi pitää eikä kaikki pidä musta. Haluaisin kuitenkin sekä työelämässä, parisuhteessa ja harrastuksissa saada palautetta. Ei mua koko ajan tarvitse taputella selkään ja hihkua, ett hyvin sä vedät! Eikä varsinkaan mulle tarvi tai saakaan huutaa ja moittia. Olisi kuitenkin kauhean kiva saada rakentavaa palautetta niin, ettei mun itse tarvitsisi vakuutella itselleni koko ajan, että hei sä oot ihan huippu mimmi! Tai jos mä mokaan / teen jotain väärin, olisi tosi hyvä tietää, miten asiat pitäisi sitten tehdä oikein.

Mun mieli on siitä ihmeellinen paikka asua, että se herkästi keksii asioita, ellei joku pane sille stoppia. Välillä olis kiva, jos se joku en olis aina minä.

ps. Tästä tekstistä tuli ihan paska. En löytänyt ajatuksille oikeita sanoja. Tyhmää.

tiistai 5. syyskuuta 2017

Melankolia - alakuloisuutta, raskasmielisyyttä tai epämääräistä masennusta. Siihen liittyy aloitekyvyttömyyttä ja haluttomuutta tehdä mitään, tai kyvyttömyyttä innostua asioista. Melankolia tarkoittaa myös katkeransuloisuutta, jossa henkilö saa helpotusta negatiivisista asioista.

Muutaman päivän olen tuntenut epämääräistä haikeutta ja yhtäaikaisesti tylsistymistä. Sellaista vaikeaselkoista olotilaa, jota itsekään en ymmärrä. Sellaista, joka puskee päälle heti aamulla, kun silmäni aukaisen ja saa mut vetämään peittoa korville tiukemmin. Hokemaan: "En varmana nouse sängystä ylös tänään."

Olisi ihanaa olla sellainen ihminen, joka joka aamu herää siihen ajatukseen, että tänään on ihana päivä! Viime päivinä kuitenkin herään siihen, kun jostain syövereistä pulpahtaa ulos lause: " Ei vittu, mitä paskaa."

Tuo jälkimmäinen lause aiheuttaa sen, että kaikki oikeasti tuntuu, maistuu ja näyttää juuri sonnalta eikä mikään ota onnistuakseen. Harteilla paino on jotain sadan kilon tienoilla, mutta onneksi mä oon aika vahva mimmi ja minä jaksan. Myös tämänkin päivän.

Sitä paitsi ei kaikki ole paskaa. Tulin onnelliseksi esimerkiksi siitä, että Eino 2v nukkui yli kahdeksaan ja herätessään huusi yläkerrasta iloisesti: "Hyvää huomenta kaikki! Minä nukuin hyvin!"  Ja siitä, että sain uuden työvuorolistan, ja mulla on vain maanantaista torstaihin töitä seuraavan kuukauden ajan. Sekä siitä, että eilen Aviomies toi meille kolme (elävää) kanaa ja kukon (samoin elävän). Niin ja siitä, että vihdoin sain mun verotuspäätöksen enkä saakaan mätkyjä vaan palautusta. 



"sinä se olet onnelinen
ollaksesi niin surullinen, niin surullinen

sul on kaikki melankolian riemut
hyvää musaa ja lentäviä lauseita
sul on kaikki melankolian taiat
kauniit'silmät ja elettyä elämää
sul on kaikki melankolien asteet
kaunis koti ja jänniä tuttuja
sul on kaikki melankolian taiat
kauniit'silmät ja elettyä elämää"

(Anna Puu - Melankolian riemut)

torstai 31. elokuuta 2017

Riittämättömyys - se, että on riittämätön

On välillä usein vaikea olla minä. Mä niin haluaisin osata kaiken ensimmäisestä kerrasta lähtien ja olla siinä hommassa vielä paras. Niinkuin nyt on todettu, en ole paras varmasti missään. Ehkä kukaan ei voi olla. Olen monessa asiassa hyvä tai keskinkertainen, mutta paras? Noup.

Yleensä olen ihan sinut sen kanssa, etten ole paras. Kriisejä syntyy vasta siinä vaiheessa, kun aloitan jotain uutta, jossa etukäteen olen ajatellut olevani helvetin hyvä.

Esimerkki 1. Tankotanssi. Olen jotenkin huijannut itseäni (juovuksissa), että olen siinä todella hyvä ja viehkeä.  Totuushan toki iski vasten kasvoja siinä vaiheessa, kun lajia vähän niinkuin aloitin harrastamaan (eli sain olohuoneeseen oman tangon, jossa keikkua). Vaikka vartalo-positiivisuus on nyt muotia, voin kertoa, että kolmen lapsen plösö äiti ei a) ole viehkeä tangolla b) ei jaksa tehdä siinä mitään. Ei yhtään mitään ja c) se ei todellakaan ole ensimmäisellä kerralla läheskään paras. Jopa sen kaksivuotias POIKAlapsikin on lajissa parempi. Puhumattakaan sen 9-vuotiaasta tyttärestä, joka kiipeää tankoa pitkin kattoon asti JA jää sinne hengailemaan. Ehkä joku parempi äiti olisi ylpeä tuosta jälkikasvustaan, mutta koska olen aika vittumainen luonne, mulkoilen tytärtäni kulmien alta kiukkuisesti ja komennan alas tangolta "ettei vain sattuis mitään.." No ok, oon mä tyttärestä ylpeäkin, mutta enemmän mua kiukuttaa, etten itse pysty siihen.

Karoliina pari vuotta sitten olisi yön pimeydessä nakannut koko tangon hemmettiin ja unohtanut koko jutun. Kun ei onnistu, niin ei onnistu. Karoliina tänään! Tästä oon vähän ylpeä! Tai tosi paljon! On melkein j o k a päivä kiivennyt sitä hemmetin tankoa ylös uudestaan ja uudestaan, roikkunut siinä ja seissyt päällään. Ensimmäisellä kerralla en jaksanut kiivetä kattoon asti. Nyt, kahden viikon päästä jaksan kiivetä kevyesti seitsemän kertaa peräkkäin. Ja miettikää tätä! Jaksan tehdä tangolla roikkuen vatsalihaksia. Ainakin viis kappaletta peräkkäin.

Mikään Oona Kivelä musta nyt ei ikinä tuu, mutten mä ookaan aloittanut harrastamaan voimistelua 9-vuotiaana (miksi, oi miksi en?) ja VOI OLLA, että tää mun lähestyvä neljänkympin ikä saattaa asettaa tietynlaisia rajoitteita sekä oppimisen että taipuisuuden suhteen. Koitan kuitenkin vakuutella itselleni, että sillä ei oo merkitystä. Sillä vain on merkitystä, että voitan itseni. Sillä, että riitän itselleni.

Esimerkki 2. Sen jälkeen, kun koululiikunnasta eroon pääsin, oon itseasiassa tykännyt koriksesta. En mä niin tekniikasta yms. tiedä, mutta mun mielestä on kesäisin ollut hauskaa käydä pelaamassa poikien kanssa. Siis silloin ennen lapsia. Nyt sitten ilmoittauduin ihan koriskurssille, jota pidetään joka keskiviikkoilta. Ensimmäinen tunti oli eilen. Ensinnäkin olen hirmu huono isoissa ihmisporukoissa. Ujostushan siinä heti iski, kun tunnille menin. En tuntenut etukäteen (enkä kyllä näin jälkikäteenkään) ketään.  Jännitti. Lisäksi venäytin maanantaina nilkkani enkä sitten voinut enkä uskaltanutkaan yrittää täysillä. Jännitti lisää. Enkä mä nyt sitten taaskaan ollut paras, mikä ärsytti. Koska tuolla koriskurssilla kuitenkin oli ehtona se, että pitää hymyillä ja nauraa itselleen (mikä sekään ei oo mun pala kakkua, siis tuo itselleen nauraminen silloin, kun pitää olla paras), yritin olla rypistelemättä kulmia ja kiroilematta ainakaan ääneen. Eilisen jälkeen en ajatellut luovuttaa, vaan ajattelin mennä sinne uudestaan. Ihan vain siksi, että oppisin olemaan myös joukkueihminen sen sijaan, että kaikki pitäisi aina suorittaa ihan ite.  EHKÄ mä ensi kerralla uskallan avata suunikin ja sanoa, että Moi! Mä oon Karoliina!